MC2011 C97-pojat -Steelers Academy

01.09.2011

Steelers Academyn viime kausi sujui tyylikkäästi. Vuoden 2009 MC:n hopeajoukkue kirkasti mitalinsa ja nappasi viime syksyn Mestareiden Cupissa kultaa. Kultaa napsahti myös Länsirannikon ja Sisä-Suomen yhteisessä alueloppuhuipentumassa, finaalissa kaatui TPS Dolphins. Storvreta Cupista ja Prague Gamesista oli tällä kertaa tarjolla pelkästään kokemusta, mutta yhtä kaikki, Suomessa joukkue voitti ne tärkeimmät – oman alueensa liiton sarjassa sekä Mestareiden Cupin. 

Steelers on kahdesta eri joukkueesta muodostettu kilpajoukkue, joka on kuitenkin pelannut jo viisi vuotta yhdessä. Pientä vaihtuvuutta on nähty, mutta pääosin joukkue lähtee tulevaan kauteen lähes samalla, menestymään tottuneella porukalla. Steelers on erittäin urheilullinen joukkue, jonka valmennus pitää huolen siitä, ettei kentällä löysäillä ja hommia tehdään hyvällä asenteella. Pitkään yhdessä pelanneen joukkueen yhteishenki on luonnollisesti kehittynyt tiiviiksi ja tämä näkyy erityisesti tiukoissa paikoissa. Steelers on joukkue, joka on vaarallinen loppuun saakka eikä siltä saa mitään ilmaiseksi. Se lähtee kauteen 2011-2012 yhtenä ennakkosuosikeista – oli sitten kyseessä Mestareiden Cup tai SM-sarja.

Vahvuudet:

Urheilullinen joukkue, vahvoja ratkaisijoita ja vaativa valmennus. Löytää usein keinoja voittaa tiukkoja pelejä, kykenee muuntautumaan tarvittaessa taitojoukkueesta suoraviivaiseksi ryhmäksi.

Heikkoudet:

Päävastustajat ovat vahvistuneet tuntuvasti, joten Steelersiltäkin odotetaan tasonnostoa. TPS pisti todella tiukoille aluefinaalissa, joten kesällä on pitänyt tehdä töitä. Riittääkö leveys.

Arvio sijoituksesta Mestareiden Cupissa:

MC:n kaksinkertainen finalisti kuuluu suosikeihin tänäkin vuonna. Joutuu koville, mutta silti mitalipelit jälleen haarukassa. Sijat 1.-4.

29.08.2018Esittelyssä 06-poikien lohko A:n joukkueet
29.08.2018LiveStreamit D-poikien peleistä
27.08.2018Vuorossa 05-poikien lohko B - OLS lohkon suursuosikki
26.08.2018D-poikien Mestareiden Cup lähestyy - 05-poikien A-lohkon ennakko nyt ulkona!
13.08.2018D- ja E-poikien otteluohjelmat julkaistu
08.08.2018Maajoukkuevalmennus valitsi C1-poikien All Stars-kentällisen
08.08.2018Nykvarns IF (Sweden) on Mestareiden Cup 2018 C1-ikäluokan voittaja!
04.08.2018Ongelmia tulospalvelussa / Problem med resultatservice
01.08.2018Vuoden ensimmäinen MC enää kahden päivän päässä - esittelyssä 03-poikien lohko 4-joukkueet!
30.07.2018Esittelyssä 03:sten lohkot 2 ja 3!
27.07.201803-poikien lohko 1:sen joukkueet esittelyssä!
19.07.2018Mestareiden CUP 2018 tulospalvelu
27.06.2018Mestareiden CUP 2018 joukkueet julkaistu
17.09.2017Livestreamit E-junnujen mitalipeleistä
16.09.2017Livestreameja tänään E06- ja E07-poikien peleistä!
15.09.2017MC2017 E06-pojat - EräViikingit Itä
15.09.2017MC2017 E06-pojat - TPS Predators
15.09.2017MC2017 E07-pojat - SC Classic
15.09.2017MC2017 E07-pojat - SC Urbans
14.09.2017MC2017 E07-pojat - SBS Masku
14.09.2017MC2017 E07-pojat - Light Iron
14.09.2017MC2017 E06-pojat - SC Urbans
14.09.2017MC2017 E06-pojat - FBT Karhut
14.09.2017Äänestys E-poikien livenä näytettäviin peleihin!
13.09.2017MC2017 E07-pojat - OLS 07 Tiikerit
13.09.2017MC2017 E07-pojat - EräViikingit 07 Pohjoinen
13.09.2017MC2017 E06-pojat - Steelers
13.09.2017MC2017 E06-pojat - OLS 06 edustus
12.09.2017MC2017 E07-pojat - TPS Kings
12.09.2017MC2017 E07-pojat - EräViikingit 07 Itä
12.09.2017MC2017 E06-pojat - SC Classic
12.09.2017MC2017 E06-pojat - EräViikingit Pohjoinen
11.09.2017MC2017 E07-pojat - Steelers
11.09.2017MC2017 E07-pojat - FBT Karhut
11.09.2017MC2017 E06-pojat - Merikoski SBT
11.09.2017MC2017 E06-pojat - FBC Turku
09.09.2017C02-poikien peleistä valokuvia
08.09.2017MC2017 C02-pojat - Esport Oilers
08.09.2017MC2017 C02-pojat - EräViikingit
08.09.2017MC2017 C03-pojat - Esport Oilers
08.09.2017MC2017 C03-pojat - SC Classic
07.09.2017 8.00MC2017 C02-pojat - TPS
07.09.2017 8.00MC2017 C02-pojat - Nokian KrP
07.09.2017 8.00MC2017 C03-pojat - IK Sirius IBK
07.09.2017 8.00MC2017 C03-pojat - EräViikingit 03
06.09.2017C-poikien Livestreamit!
06.09.2017MC2017 C02-pojat - GrIFK
06.09.2017MC2017 C02-pojat - FBT Karhut
06.09.2017MC2017 C03-pojat - ÅIF
06.09.2017MC2017 C03-pojat - Merikoski SBT Apassit
05.09.2017MC2017 C02-pojat - Koovee
05.09.2017MC2017 C02-pojat - Steelers
05.09.2017MC2017 C03-pojat - TPS
05.09.2017MC2017 C03-pojat - FBT Karhut
04.09.2017MC2017 C03-pojat - Pelicans SB
04.09.2017MC2017 C03-pojat - South West Blue Collars
04.09.2017MC2017 C02-pojat - ÅIF
04.09.2017MC2017 C02-pojat - HIFK
01.09.2017 8.32MC2017 D04-pojat - EräViikingit Pohjoinen
01.09.2017 8.31MC2017 D04-pojat - Esport Oilers
01.09.2017 8.31MC2017 D05-pojat - EräViikingit Pohjoinen
01.09.2017 8.30MC2017 D05-pojat - SC Classic
01.09.2017Äänestystulokset selvillä!
31.08.2017 8.33MC2017 D04-pojat - SC Classic
31.08.2017 8.32MC2017 D04-pojat - OLS 04 edustus
31.08.2017 8.31MC2017 D05-pojat - OLS 05 Edustus
31.08.2017 8.30MC2017 D05-pojat - Koovee
30.08.2017Äänestys D-poikien Livepeleihin!!
30.08.2017MC2017 D04-pojat - Koovee Mustat
30.08.2017MC2017 D04-pojat - SBS Masku
30.08.2017MC2017 D05-pojat - EräViikingit Itä
30.08.2017MC2017 D05-pojat - FBT Karhut Blue
29.08.2017MC2017 D04-pojat - TPS Lokomotiv
29.08.2017MC2017 D04-pojat - PSS Musta
29.08.2017MC2017 D05-pojat - TPS Tigers
29.08.2017MC2017 D05-pojat - Nibacos 05
28.08.2017MC2017 D04-pojat - Nibacos 04
28.08.2017MC2017 D04-pojat - SB Heinola
28.08.2017MC2017 D05-pojat - SB Welhot
28.08.2017MC2017 D05-pojat - Esport Oilers NG05
28.08.2017Mestareiden Cup Starttaa lauantaina!
16.09.2016 8.05MC2016 C01-pojat - EräViikingit Blue
16.09.2016 8.04MC2016 C01-pojat - SC Urbans
16.09.2016 8.03MC2016 C02-pojat - Nokian KrP
16.09.2016 8.02MC2016 C02-pojat - Steelers
16.09.2016Live peli äänestyksen tulokset
15.09.2016MC2016 C01-pojat - SC Classic
15.09.2016MC2016 C01-pojat - Esport Oilers NG01
15.09.2016MC2016 C02-pojat - GrIFK
15.09.2016MC2016 C02-pojat - Esport Oilers NG02
14.09.2016MC2016 C01-pojat - Nurmon Jymy
14.09.2016MC2016 C01-pojat - EräViikingit Black
14.09.2016MC2016 C02-pojat - Josba
14.09.2016MC2016 C02-pojat - OFBC
13.09.2016MC2016 C01-pojat - PoNoVo
13.09.2016MC2016 C01-pojat - Happee
13.09.2016MC2016 C02-pojat - TPS
13.09.2016MC2016 C02-pojat - FBT Karhut
13.09.2016Äänestys taas käynnissä!
12.09.2016MC2016 C01-pojat - TPS

Näytä lisää »