MC2014 D01-Pojat - Nyrmon Jymy

01.09.2014

Nurmon Jymy Sparks -joukkueen kokonaisvahvuus on n. 16 poikaa ja pelaavan rungon vahvuus on noin 13 pelaajaa. Joukkue on siis kooltaan melko pieni, ja näin ollen myös haavoittuvainen. Kaudesta toiseen on Nurmon Jymy Sparks onnistunut pitämään suht samat pelaajat mukana ringissä, eikä näin ollen ole kovaa pelaajavaihtuvuutta jouduttu kokemaan. Joukkue on siis ollut nyt kuusi vuotta suurinpiirtein samassa koostumuksessa ja saman valmentajan alaisuudessa. Alueen alhainen taso vaikeuttaa yllättävän paljon valtakunnalliselle tasolle pyrkimistä. Niimpä pohjanmaan alueella pelatessa, joutuu joukkue tekemään paljon turnausreissuja valtakunnallisiin turnauksiin, sekä pelaamaan alueen vanhempia joukkueita vastaan pitääkseen tavoitteensa kehittyä valtakunnalliselle tasolle ja pelata sitä myös menestyksekkäästi.

Vahvuudet:
Nurmon Jymy Sparks -joukkueen vahvuuksia ovat henkinen vahvuus, jonka vuosien yhteistyö on luonut. Joukkue on erittäin muuntautumiskykyinen ja hyökkäysvoimainen ryhmä. Myös lahjakkaat yksilöt tekevät kentällisistä ratkaisukykyisiä.

Heikkoudet:
Heikkouksina on verrattain pieni pelaajamassa, josta joukkueen on pelaajat valikoitava.

Arvio sijoituksesta Mestareiden Cupissa:
Sijat 9-10.

24.07.2023Prodigy Mestareiden Cup lähestyy - kaikki pelit striimataan miehitetyllä kameralla
27.02.2024Ensimmäinen hakuvaihe takana - täydennyshaku käynnissä!
16.11.2023Mestareiden Cupilla uusi ajankohta - Aikataulut julkaistu
04.08.2023Mestareiden Cup lähenee loppusuoraa - Viimeiset ikäluokat kehiin lauantaina
01.08.2023P14 ja P16 joukkueet valmiina Mestareiden Cupiin!
27.07.2023Mestareiden Cup käynnistyy huomenna - Happeen ja Kooveen mietteitä turnauksen alla
23.05.2023Lohkojaot julki!
06.04.2023Prodigy MC2023 joukkueet julkaistu - muutama paikka vapaana
20.02.2023Prodigy MC2023 - Joukkuehaku käynnistynyt
10.08.2022Viimeiset mestarit löydetty - KrP ja SBS Wirmo / TPS juhlivat P14- ja P16-ikäluokissa

Siirry arkistoon »