FBT Karhut Rocks 96
Karhujen joukkue on lyöty kasaan v. 2003 ja nykyisessä kokoonpanossa se on pelannut lähes viisi vuotta. Turnausmenestystä viime kaudella niittänyt joukkue lähtee jatkamaan pitkää yhteistä taivaltaan nyt nuorempana C-juniorijoukkueena. Vuosi sitten Mestareiden Cupissa Karhut putosi puolivälierissä tiukan kamppailun jälkeen TPS Cougarsille luvuin 4-2. Porilaisten yhteispeli voi olla tässä vaiheessa kautta parempaa luokkaa kuin vasta kevään, kesän ja alkusyksyn aikana kasatuilla joukkueilla, mutta yhtä kaikki, suosikiksi Karhuja ei vo nostaa. Tänä vuonna viimeisenä suomalaisjoukkueena mukaan kelpuutettu porilaisryhmä lähtee turnaukseen haastajana.
Vahvuudet: Pitkän pelihistorian omaava joukkue korvaa yksilötaidon kovalla asenteella ja loistavalla joukkuehengellä. Karhut on nopea ja ikäisekseen erittäin fyysinen joukkue. Fyysinen peli voikin olla yksi joukkueen kulmakivistä turnauksen aikana. Heikkoudet: Perinteinen porilainen mentaliteetti ei aina heikoilla hetkillä auta joukkuetta pelaamaan omalla parhaalla tasollaan. Joskus tuloksena on kova hurmostila, jolloin porilaisryhmät kaatavat kenet tahansa – joskus taas keskittyminen menee epäolennaisuuksiin. MC:ssä joukkueen tulee keskittyä omaan tekemiseensä koko ajan. Arvio: Vahvaa ja nöyrää työtä tekevä joukkue lähtee horjuttamaan vastustajiaan varmasti fyysisellä pelillään. Tämä voi myös kostaantua tilanteiden ylipelaamisena jos tunnetilat pääsevät menemään yli äyräiden. Sijat 9-10.
|